
Alkuun haluan selventää, että tämä on tarkoituksella hieman väritetty ja kärjistetty mielipidekirjoitus, johon voi suhtautua viihteenä, jos ei halua pahoittaa mieltään. Eihän luonnonsuojelijoita ole ennenkään otettu todesta.
Isoisäni oli sotien aikaan hevosmiehenä ja heilui myös paljon kirveenvarressa. Hän teki metsätöitä omin käsin aivan kuolinpäiväänsä saakka. Pohjoissavolaista maatilaa ympäröi komea monimuotoinen kangasmetsä, jonka kosteista suopainanteista saattoi löytää mesimarjaa. Karja laidunsi niityillä ja metsälaitumilla, haarapääskyt liversivät ja kirkasvetisestä järvestä nostettiin isoja muikkusaaliita.
Ajat ovat muuttuneet. Ojia ei enää kuokita käsin eikä puita kaadeta pokasahalla. Nyt miljoonan maksaneella koneella louhitaan raaka-ainetta pikanopeudella verkkokauppojen pahvilaatikoihin ja kiinalaisten vessapaperiin. Tätä pidetään maamme tärkeimpänä ja pyhimpänä teollisuudenalana, lisäksi valheellisen hiilineutraalina. Metsäteollisuuden tuotteiden osuus viennistä on tosin vain alle viidennes. No, vessapaperimarkkina on ainakin luotettava, sillä ihmiset eivät koskaan lakkaa sontimasta.
Viimeksi kun kävin sienessä, huomasin että uudella metsäautotiellä oli nyrkinkokoista, teräväreunaista kivimursketta. Suomalainen metsätalous vaatii kallioiden räjäyttämistä, jotta massiiviset tukkirekat eivät uppoa urilleen. Näitä teitä on rakennettu jo yli 120 000 kilometriä, ne piirtyvät tiheänä verkkokuviona läpi koko maan.
Talousmetsistä kerätään vioittunutta puuta pois paljon enemmän kuin aukoille jätetään säästöpuita. Jos tuulenkaatoja ja pystyyn kuolleita puita jätettäisiin metsiin, hakkuissa tehtäville naurettaville tekopökkelöille ei olisi tarvetta. Jos jykevät haavat saisivat havista rauhassa, raidat kukkia ja pihlajat marjoa, monimuotoisuuden ylläpito sujuisi kuin itsestään.
Metsäluonnon monimuotoisuus, eli lajisto ja niiden elinympäristö, on häviämässä nyt. Ei ole aikaa odottaa sataa vuotta, että aukirevityn kannokon tilalle kehittyisi terve ekosysteemi.
Metsätuholaki velvoittaa poistamaan vain yli 10 kiintokuutiometrin menevän vaurioituneen puuston, eli muutaman järeänkin tuulenkaadon voi hyvin jättää metsään lepäämään. Moni kuitenkin käy kovalla työllä ja hiellä hakemassa ne polttopuiksi, vaikkei niille olisi edes tarvetta. Tämän vuoksi lahopuun määrä talousmetsissä ei nouse, eikä monimuotoisuuden väheneminen lopu.
Kuolleen puun pelko on hysteeristä. Tuo pelko johtuu siitä, ettei ekologian opetusta ole pidetty tärkeänä yliopistojen ulkopuolella. Lahopuun suosiminen voi tuntua järjettömältä, jos keskittyy puiden kasvatukseen ja odottaa hyvää tuottoa. Lahopuuston myötä kehittyvä ekosysteemi kuitenkin palvelee myös ihmistä, aivan kuten luomuviljelyssä elävä maaperä kastematoineen antaa monesti suuremman sadon. Luonnonvara-alalla on toimittava luonnon ehdoilla.
Monesti kohtuuton perintövero johtaa suurten metsätilojen pakkohakkuisiin, mutta vaihtoehtoja on tarjolla ainakin vanhoille ja monimuotoisille metsille. Suojelukorvaus on veroton, ja maapohjan voi halutessaan pitää omissa nimissään. Jos hakkuisiin kuitenkin päädytään, maanomistaja voi esittää vaatimuksia metsänkäsittelyn suhteen ennen kaupan tekoa, esimerkiksi suurten haapojen säästämisestä tai leveiden suojavyöhykkeiden jättämisestä puron varteen. Tämä kannattaa tehdä kirjallisena ja tarkistaa toteutuma.
Hyvän metsänhoidon suositukset ovat sopiva pohja suunnitelmalle. Ei kannata luottaa sokeasti metsänhoitoyhdistyksen neuvojiin, vain pienellä osalla heistä on tarpeeksi osaamista luontoarvojen huomioinnista ja yläharvennuksista. Yleensä he suosittelevat avohakkuuta, koska se teettää yhdistykselle eniten tulovirtoja kalliin maanmuokkauksen, taimikon istutuksen ja hoidon myötä. Suunnittelukin saattaa jäädä puolitiehen, jolloin konekuski joutuu vastuuseen lopputuloksesta ja jälki on sen mukaista.
Ei ole kahta samanlaista metsää, eikä niitä pitäisi hoitaa yhden muotin mukaan. Männyn ja kuusen lisäksi on muitakin puulajeja, joita olisi suotavaa istuttaa tai säästää harvennuksissa. Toisaalta ilmaston nopea muuttuminen tekee valinnan puolestamme, sillä istutettu kuusi ei kestä routaa, paahdetta ja myrskyjä. Hontelot siemenpuumännyt ja tasaikäiset viljelmät kaatuvat myös. Mutta lehmukset, lepät, haavat, tuomet, tammet ja vaahterat nostaisivat latvansa tuuleen, jos niille vain annettaisi mahdollisuus. Kenties uhanalaiset jalavatkin saisivat viimein levittäytyä entisille kasvupaikoilleen.
Taimikosta ei synny puolustuskykyistä sekametsää, jos lehtipuita harvennetaan liikaa. Jykevät haavat ovat hyödyllisempiä elävinä. Nopeasti kasvavasta puusta ei tule laadukasta tukkia. Istutettuja puita ei kannata myydä vessapaperikuiduksi eikä polttouuniin. Avohakkuu altistaa naapurin metsän tuhoille. Älä siis ole ahkera hölmöläinen.
Mirva Valanti
ympäristösuunnittelija/luontokartoittaja
Vihreiden kuntavaaliehdokas
Vastaa