lahdesmaki-leena-7246.jpgSateinen ja syksyinen aamu ei nujertanut meitä tänään torilla. Oli mukava nähdä muita ehdokkaita, puhua ja väitellä. Hauskaa oli sekin, että toriyleisön joukossa oli paljon vanhoja valtuutettuja, jotka poikkesivat juttusille.

Näiden harmaiden eminenssien kokemus oli jännittävää kuultavaa. He tietävät, mitä uusilla valtuutetuilla on edessään ja mitä on tapahtunut aiemmin – oiva historiallinen perspektiivi kotikunnan elämään ja päätöksentekoon. Tarinoita päätöksenteon taustailmiöistä olisi voinut kuunnella tuntitolkulla, jos toriaika ei olisi päättynyt ja varpaita palellut tunnottomuuteen asti.

Olisi hyvä, jos näiden entisten valtuutettujen ”hiljainen tieto” saataisiin tulevien päättäjien käyttöön. Opittaisiin kenties jo tarinoiden pohjalta niistä virheistä, mitä aiemmin on tehty, ja otettaisiin mallia onnistuneista ratkaisuista. Olisi hyvä, jos säädettäisiin oikein velvollisuus vanhoille valtuutetuille, että he ainakin muutaman kahvikupillisen verran istuisivat samaan pöytään uusien valtuutettujen kanssa ja jakaisivat tietopääomastaan uuden Jämsän päättäjille.

Yhteistyötä eri puoluiden ehdokkaiden välille viriteltiin jo torilla. Hyvä juttu sekin. Ihan niin kuin eräs vanha päättäjä totesi, riitely on lopetettava ja istuttava yhteiseen pöytään neuvottelemaan kiistojen ratkaisuista. Vain siten saadaan uusi Jämsä kehittymään kaikkia kuntalaisia palvelevaksi yhteisöksi, jossa kuntalaisen on hyvä asua ja vieraan poiketa ja tulla uudelleen.

Leena