Siksi Pekka Haavisto

Sovinnon mies, kuunteleva ja keskusteleva Pekka Haavisto on oikea valinta vaarallista vauhtia   eriarvoistuvan Suomen presidentiksi. Haaviston lähestymiskulma on, että kaikkien kanssa voidaan keskustella; olivat he sitten sahureita Viitasaarella, sissipäälliköitä Sudanissa tai maailman vallanpitäjiä YK:n päämajassa New Yorkissa.

   Tapio Niemelä moitti Haavistoa ”rasistin kaveriksi”. Rasismi on sana, joka pitää sanoa ääneen silloin, kun sitä esiintyy. Mutta vierailun väliinjättäminen ei olisi mitenkään poistanut rasismia Suomesta. Miehet ovat sen sijaan suunnitelleet, että Hakkarainen vierailee Haaviston kanssa Suomen somaliyhteisön yrittäjien luona. Vuoropuhelu jatkuu. Sahan lisäksi Haavisto on vaalikiertueensa aikana tutustunut moniin erilaisiin yrityksiin hahmottaakseen,mistä työpaikat jatkossa tulevat.


  Vaalikeskustelut kulkevat teemasta toiseen. Presidentin tehtävistä tärkein on ulkopolitiikan johtaminen yhdessä valtioneuvoksen kanssa.  Kannattaa miettiä, mitä merkitystä on Ulkopolitiikka – lehden listauksella merkittävimmistä suomalaisista kansainvälisistä vaikuttajista. Neljäkymmentä vaikuttajaa listasi ykköseksi Martti Ahtisaaren. Pekka Haavisto on listalla 5. sijalla ja Paavo Lipponen sijalla 12. Muita nykyisiä ehdokkaita ei listalle mahtunut.

Pekka Haaviston puolesta