Tekijä: Tommi Tapiainen
-
Tuulivoimaa riippumattomasti
Jyrki Kokko jatkaa tuulivoiman vastustamista (Jämsän Seutu 7.2.) Tällä kertaa hän on sitä mieltä, että Suomessa on “vain muutama riippumaton asiantuntija, jotka todella ymmärtävät tuulivoimamelun moninaiset vaikutukset”. Tuulivoima on keskeinen uusiutuvan energian lähde, jonka merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Huoli erityisesti asutuksen läheisyydessä sijaitsevien voimaloiden vaikutuksista on ymmärrettävää. Kaikki energiantuotanto muokkaa maisemaa. Kaikki ihmisen toiminta aiheuttaa…
-
”Ei ole kahta samanlaista metsää, eikä niitä pitäisi hoitaa yhden muotin mukaan”
Alkuun haluan selventää, että tämä on tarkoituksella hieman väritetty ja kärjistetty mielipidekirjoitus, johon voi suhtautua viihteenä, jos ei halua pahoittaa mieltään. Eihän luonnonsuojelijoita ole ennenkään otettu todesta. Isoisäni oli sotien aikaan hevosmiehenä ja heilui myös paljon kirveenvarressa. Hän teki metsätöitä omin käsin aivan kuolinpäiväänsä saakka. Pohjoissavolaista maatilaa ympäröi komea monimuotoinen kangasmetsä, jonka kosteista suopainanteista saattoi…
-
Ryhmäpuheenvuoro talousarviosta
Kaiken voi tiivistää siihen, mitä virkaa tekevä konsernipalvelupäällikkö Marjo Lääperi sanoi talousarviosta valtuuston iltakoulussa: “ei ole hätää, mutta ei voi juhlimaankaan käydä”. Talouden voi sanoa olevan vakaalla pohjalla monestakin syystä: lainakantamme on suorastaan hämmästyttävän alhainen ja on tehty tai ollaan tekemässä sopeutusta niin palveluihin kuin luottamushenkilöiden järjestelmään. Eläköitymisiäkin olemme hyödyntämässä. Samaan hengenvetoon on muistutettava, että …
-
Koulumatkat aktiivisiksi
On tunnettua, että liikunnallisen elämäntavan perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se heijastuu myös aikuisuuteen. Suositus reippaalle liikunnalle on tunti päivässä. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä huonommin tavoite saavutetaan. Ysiluokkalaisista siihen pystyy vain joka kymmenes. Lasten liikuttamista ei voi sälyttää vain koulujen vastuulle, vaikka toiminnallisuutta voikin lisätä koulupäivän aikana, esimerkiksi välituntisin. Suomalainen koululainen taittaa koulun ja…
-
Ryhmäpuheenvuoro tilinpäätöksestä
Puheenjohtaja ja muu kokousväki – niin täällä keväisessä salissa kuin ruutujen äärellä Lyhyestä virsi kaunis. Sanotaan, että luvut eivät valehtele. Mutta olisi pään pistämistä puskaan, jos väittäisi Jämsän tilinpäätöksen tai nykyisen taloudellisen tilanteen olevan hyvä. Kuten tilinpäätöksessä todetaan, “ylijäämä syntyi täysin harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen ansiosta”. Tokihan se parempi niin, mutta tilinpäätöksen seuraava lause summaa olennaisen: “Tämä…