Kategoria: Jämsän vihreä blogi

  • Muista äänestää EU-vaaleissa!

    Kesäkuun vaalien myötä Suomen paikkamäärä Euroopan parlamentissa kasvaa yhdellä. Jaossa on yhteensä 15 paikkaa. Koko maa on yksi ja sama vaalipiiri, samaan tapaan kuin presidentin vaalissa. Toisin kuin presidentin valinta, EU-vaalit eivät tunnu kiinnostavan suomalaisia. Äänestysaktiivisuus on jäänyt Suomessa tällä vuosituhannella aina alle 50 prosentin. Se on häpeällisen alhainen. Euroopan unioni näyttäytyy meille liian usein…

  • Reippaasti piknikille

    Valtuutetut Kataja ja Niittymaa ovat Vekkarissa 7.6. sitä mieltä, että Jämsän ei pidä liputtaa nuorisovaltuuston järjestämän Pride-tapahtuman vuoksi eikä panostaa tapahtumaan senttiäkään. Meidän Vihreiden mielestä on erinomaista, että Jämsässä on aktiivinen ja idearikas nuorisovaltuusto, joka järjestää monipuolista toimintaa. Mekin olemme tukemassa Pridea rahallisesti. On surullista, että vielä 2020-luvulla perussuomalaiset näkevät sukupuolen moninaisuuden ja ihmisten erilaisuuden…

  • Niittämiseen laatua määrän sijaan

    Kaupunki on niittänyt pientareita jokakesäiseen tapaan. Monessa paikassa se on ymmärrettävää näkyvyyden ja liikenteen turvallisuuden vuoksi.   Valitettavasti huolimattomasti toimien niittokone samalla tuhoaa muuta kasvustoa teiden lähettyviltä. Pahin näkymä on parhaillaan Keskuskadulla, missä kaksi upeaa tammea on pahasti tärvelty.  Niittokoneen terä on repinyt oksia korkealta maanpinnan yläpuolelta, missä ne tuskin ovat olleet näköesteenä. Lähettyvillä on samalla…

  • Oikeudenmukainen ekologinen siirtymä tukee hyvinvointia

    Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tutkii säännöllisesti pitkän ajan muutoksia ja kehityskulkuja, joita ei välttämättä huomaa arjessa. Ne ovat ns. megatrendejä, jotka väistämättä muuttavat maailmaa ja toimintaympäristöämme. Sitran uusin Megatrendit 2023 -analyysi nostaa merkittävimmäksi kehityskuluksi luonnon kantokyvyn murenemisen. Heikentävästi kantokykyyn vaikuttavat esimerkiksi ylikulutus ja lyhytjänteinen päätöksenteko. Talous ja hyvinvointi nojaavat tähän murenevaan perustaan. Tutkijoiden viesti ympäri…

  • Ryhmäpuheenvuoro strategiasta ja talousarviosta 2023

    Talousarviosta on esitetty edellä kattavasti näkemyksiä, joita on turha käydä toistamaan. Sen sijaan esitän muutaman huomion kaupunginhallituksen päätöksenteosta.  Kaupunkilaiset antoivat valtavan paljon perusteltua palautetta metsäohjelmasta. Kerrankin sitä saa mitä tilaa. On hienoa, että toimialoilla on otettu käyttöön entistä enemmän osallistamisesta, mutta palautteen käsittelyssä on selvästi vielä vakavia puutteita.  Olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja, joissa kuntalaiset ihmettelevät,…