• Lapsivaikutusten arviointi

                                                                                           VALTUUSTOALOITE                                                                                                            13.9.2010   Esitämme, että Jämsän kaupungissa otetaan käyttöön välittömästi lapsivaikutusten arviointi. Lapsivaikutusten arviointi voi olla sopivaksi katsottu kokoelma käytäntöjä, jotka ovat selkeästi tunnistettavissa ja osoitettavissa lapsivaikutusten arvioinniksi. Lapsivaikutusten arvioinnin osaksi on mahdollista liittää myös selvitys lasten ja nuorten kuulemisesta, mikäli näin on toimittu. Esimerkkinä tällaisesta voi olla Nuor Jämpsän lausunto toimenpiteestä.…

  • Pakkoruotsista vapaaseen ruotsin opiskeluun

    Vaatimus kaikille peruskoululaisille pakollisen ruotsin muuttamisesta valinnaiseksi on noussut esiin entistä useammin ja useammalta taholta. Elinkeinoelämän keskusliittokin on huolestunut suomalaisten kaventuneesta kielitaidosta. Resursseja kuluu ruotsin pakko-opiskeluun, josta on käytännön hyötyä kuitenkin vain harvoille. Tuula Peltonen ilmaisi huolensa ruotsin kielen opiskelun vähenemisestä ja lisääntyvästä kielteisestä asenteesta ruotsin opiskelua kohtaan. Kielteinen asenne ei ole mikään ihme, sillä…

  • Ne vaalit

    Eduskuntavaalien lähestymistä on vaikea olla huomaamatta. Niin tiukaksi menee poliittinen keskustelu ja keskinäinen nokittelu. Pelkästään hyvä on kuitenkin, että asioista keskustellaan ja kantoja tuodaan esille.  Toivottavasti eri medioitten toimittajat pitävät huolen, että viimeisetkin muruset siivotaan vaalirahakaapin alta ja ydinvoimaan liittyvät istuvien kansanedustajien mahdolliset kytkökset  tuodaan kunnolla julki.Toimittajat vaatikoot kunnon argumentteja kaikilta pintapuolisia latteuksia latelevilta politiikoilta.…

  • Markkinoilla kuultua

    Vihreä Jämsä ry teki Jämsänkosken markkinoilla 9.7.10 pienen kuntalaiskyselyn koskien markkinavieraiden ympäristöön kohdistuvia huolia tai toiveita, jotka ovat tässä koosteena 1. Rasua – sopimuksen uudelleentarkastelu ja sopimuksen purkaminen oli markkinaväen ykköstoive. 2. Vesistöjen (Kankarisvesi ja Jämsänjoki) tila huolettaa kuntalaisia  ja ympäristötoimelta toivotaan aktiivista otetta vesistöasiassa. 3. Ulkoilijat ja uimarit toivovat, että Riihijärventieltä viitoitetaan reitti Toijalan…

  • Vihreät ulos hallituksesta?

        . Vihreiden kielteinen ydinvoimakanta oli tiedossa  jo hallitusta muodostettaessa. Ennen  vaaleja  Vihreät kertoivat toimivansa kestävien energiaratkaisujen ja ydinvoiman  0-ratkaisun puolesta. Epäonnistuimme ja myönnämme kirvelevän tappion. Ketään ei ole petetty, koska emme  ole luvanneet yhtä  ja tehneet toisin. Monen mielestä Vihreiden pitäisi   lähteä  hallituksesta oppositioon vaalikampanjaa hoitamaan.  Mielestämme kestävän politiikan moraali ei voi olla…