Kategoria: Jämsän vihreä blogi
-
Siirtolapuutarhailta 23.8.2012
Jämsän kaupunki, Jämsän ammattiopisto ja Jämsek Oy järjestivät siirtolapuutarhaillan torstaina 23.8.2012. Tilaisuudessa esiteltiin Vasemmistoliiton valtuustoaloitteesta alkanutta hanketta. Hankeselvityksen tehnyt Terttu Konttinen esitteli siirtolapuutarhakyselyn tuloksia. Vastauksia tuli laihanlaisesti, 38. Näistä kuitenkin yli puolet olivat erittäin kiinnostuneita siirtolapuutarhasta tai viljelypalstasta. Keskimääräisesti toiveita olivat: tontin koko noin 385 m2, vuosivuokra 330 euroa, tontin lunastushinta 10300 euroa. Sijoituspaikaksi selvästi…
-
Mieskatoa?
Jämsän seudussa perussuomalaisten Pekka Kataja pohdiskeli kuntavaaliehdokkaiden sukupuolijakaumaa. Hän totesi, että vihreillä on aina ollut naisia enemmän ehdolla ja että olemme kärsineet ”mieskadosta”, kun muilla puolueilla miehiä on naisia enemmän. En tosin ole kuullut muiden kuin perussuomalaisten valittavan naiskadosta. Miehet tai naiset eivät ole vihreille mitään politiikan kantarelleja, joita jahdataan kaikki muu unohtaen. Meille tärkeintä…
-
Markkinahumua
Kesäkuun viimeisenä perjantaina oli Jämsän markkinapäivä. Vihreä telttakin nousi Akuliinan kulmalle. Anna Sofia, Mari ja minä saimme teltan pystyyn ja materiaalit pöydälle.Markkinoiden parasta antia on tietysti ihmiset – ja voissa paistetut muikut. Uusia tuttuja, vanhoja tuttuja ja monenlaisia juttuja. Olimme siivonneet kirjahyllyjämme ja jaoimme vanhoja kirjoja maksutta eteenpäin kiertoon. Moni ihmetteli, että ihanko ilmaisin. Kyllä.…
-
Maanantai
Huhtikuisen pettymyksen illan jälkeiset tunnelmat ovat lopullisesti poispyyhkäistyt eilisen jälkeen. Paljon on opittu tänä aikana. Sovittelevan ehdokkaamme esimerkki on aiheuttanut sen, että sanavalmiit vihreät ovat päätteidensä ääressä pysyneet asiallisina ja maltillisina muita ehdokkaita kohtaan. Ja valmiina jatkamaan seuraavat kaksi viikkoa työtä Pekka Haaviston ja hänen edustamiensa arvojen hyväksi. Vaaliväittelyistä tulee toivottavasti virkistävän vauhdikkaat. Ensimmäisellä kierroksella…
-
Ville, Anni, Mika ja muut
Vanhan kertausta tämä teksti. Kirjoitin nimittäin edellisen kerran helmikuussa 2009, että mielestäni Ville Niinistöstä tulee puheenjohtaja Vihreille. Silloin Ruotsi vei voiton eikä Ville asettunut ehdolle perhesyistä; olihan Ruotsin vaalit tulossa ja Maria Wetterstrandista mahdollisesti ministeri.Hiiihtolomalla Ruotsissa luin MP:n lehteä, jossa esiteltiin Maria Wetterstrandin seuraajaehdokkaat. Samalla muistin NYT:in haastattelun parin vuoden takaa. Siinä pariskunta Niinistö –…