Tekijä: Saara Peutere-Heikka
-
Ryhmäpuheenvuoro tilinpäätöksestä 2021
Puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja viranhaltijat sekä kokousta seuraavat jämsäläiset! Edellä on kuultu kattavaa analyysia tilinpäätöksestä. Tiivistän vielä muutaman asian. Jämsässä on harjoitettu vastuullista tarkan euron politiikkaa pitkään, mikä näkyy myös tässä tilinpäätöksessä. Lainakantamme on edelleen matala ja korkomenot sen mukaiset. Kuten aluetutkija Timo Aro on Jämsää kehunut , olemme oppineet reagoimaan muutoksiin – muutaman kriisin…
-
Kirjastomuistoja ja -unelmia
Se oli pieni ja sokkeloinen. Ensimmäinen kirjastoni Jämsänkosken keskuskoulun kellarissa. Kirjastonhoitaja oli koulun johtajaopettaja, joka kirjoja palautettaessa peitti kädellään viimeisen sivun ja pyysi kertomaan, miten kirja päättyy. Jämsänkosken uusi virastotalo valmistui Kenraalintielle. Sopivasti koulumatkani varrelle. Kolmannen kerroksen valoisa kirjasto, musiikkiosasto ja koulutetut kirjastovirkailijat ovat minulle kirjaston mitta. Hattulan kyläteillä kaarrellut kirjastoauto ja entiseen Hämeenlinnan ortodoksiseen…
-
Paras kesä ikinä?
Kesän 1972 helteistä ei kerrottu otsikon kaltaisella rakenteella. Anglismit hiipivät kieleen ensin sanatasolla, hivuttautuvat pikkuhiljaa rakenteisiin, lopulta sanoja ei muokata. Kaupan hyllyllä ostajaa odottavat cinnamon vanilla sticky pullat. Muista kielistä tulevat sanalainat ovat osa kielen kehitystä. Latina ja kreikka ovat olleet eurooppalaisten kielten emoaluksia. Suomeen on tullut sanoja myös venäjästä ja ruotsista. Emme räplää mopiilia,…
-
Jämsäläisjärvien kesä
Muistathan lapsena; huulet sinisenä ja hampaat kalisten uimme säästä välittämättä koko pitkän kesän. Nyt samat aikuiset kertovat, että eivät ole uineet viiteen vuoteen tai että uivat vain Välimeren lämmössä. Kaupunkien uimarantojen ylläpitoa on vähennetty ja entiset uimarannat heinittyvät. Ehkä uimahallien 28-asteinen vesi tai kylpylöiden huimat liukumäet ovat vieneet entistä pienemmät lapsimäärät rannoilta. Viime kesänä päätin…
-
Kamala kateus
Viime torstaina puolilta päivin surffailin puhelimellani kaukana kotoa. Luin UPM:n kansainväliseen levitykseen jättämää tiedotetta. Hetken epäilin omaa kielitaitoani. In Finland, SC paper machine Jämsänkoski 5 at UPM Jämsä River Mills and coated mechanical paper machine 2 at UPM Kaukas will be closed. Ei auttanut lauseen uudelleen lukeminenkaan; kammottava uutinen oli aivan totta. Siirryin facebookiin.…