Kategoria: Jämsän vihreä blogi
-
Oikeudenmukainen ekologinen siirtymä tukee hyvinvointia
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tutkii säännöllisesti pitkän ajan muutoksia ja kehityskulkuja, joita ei välttämättä huomaa arjessa. Ne ovat ns. megatrendejä, jotka väistämättä muuttavat maailmaa ja toimintaympäristöämme. Sitran uusin Megatrendit 2023 -analyysi nostaa merkittävimmäksi kehityskuluksi luonnon kantokyvyn murenemisen. Heikentävästi kantokykyyn vaikuttavat esimerkiksi ylikulutus ja lyhytjänteinen päätöksenteko. Talous ja hyvinvointi nojaavat tähän murenevaan perustaan. Tutkijoiden viesti ympäri…
-
Ryhmäpuheenvuoro strategiasta ja talousarviosta 2023
Talousarviosta on esitetty edellä kattavasti näkemyksiä, joita on turha käydä toistamaan. Sen sijaan esitän muutaman huomion kaupunginhallituksen päätöksenteosta. Kaupunkilaiset antoivat valtavan paljon perusteltua palautetta metsäohjelmasta. Kerrankin sitä saa mitä tilaa. On hienoa, että toimialoilla on otettu käyttöön entistä enemmän osallistamisesta, mutta palautteen käsittelyssä on selvästi vielä vakavia puutteita. Olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja, joissa kuntalaiset ihmettelevät,…
-
Mikä on kansanedustajan tärkein tehtävä?
[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”4.19.4″ hover_enabled=”0″ global_colors_info=”{}” sticky_enabled=”0″][et_pb_row _builder_version=”4.19.4″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ global_colors_info=”{}” sticky_enabled=”0″][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.16″ custom_padding=”|||” global_colors_info=”{}” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.16″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” global_colors_info=”{}”] Äskettäin edesmennyttä Ilkka Kanervaa muisteltiin eduskunnassa ystävällisenä, rakentavana yli puoluerajojen yhteistyökykyisenä kansanedustajana. Sanottiin, että Kanerva oli sama ihminen niin vapaalla kuin työssä. Kovin mielellämme luonnehtisimme Jouni Kotiahoa samoin sanoin, mutta kerta toisen…
-
Jämsän uusi ympäristöohjelma on mahdollisuus
Jämsässä on valmisteilla kunnan ensimmäinen ympäristöohjelma, joka on osa kaupungin uutta strategiaa. Kaupunki on kutsunut 24.4. myös kaikki kuntalaiset osallistumaan ympäristöohjelmaan liittyvään työpajaan Ruotsulan Hoviin. Tämä on erinomainen tilaisuus kaikille tutustua ohjelman alustaviin tavoitteisiin tai päivittää omaa käsitystä siitä, mitä kaikkea ympäristöohjelmalla voidaan tarkoittaa. Olen iloinen siitä, että ympäristöohjelma on päätetty toteuttaa. Nykyisen kaltaisessa maailmassa…
-
Kommentit metsäsuunnitelmaan
Haluamme kiinnittää Jämsän kaupungin metsäsuunnitelmassa 2022 – 2031 huomion seuraaviin asioihin ja pyydämme, että kuntalaisilta tullut palaute käsitellään riittävän monipuolisella asiantuntemuksella, jotta myös suunnitelmasta lähes pois jäänyt kestävyyden ja monimuotoisuuden näkökulma huomioidaan tarpeeksi. Näiden näkökulmien huomiotta jättäminen on ristiriidassa myös valmisteilla olevaan kunnan ympäristöohjelmaan hahmoteltujen suuntaviivojen kanssa, joissa monimuotoisuuden vaaliminen, hiilineutraalisuus ja kestävyys on nostettu…
